Elämää ja sen kaikkia puolia

Nyt kun alkaa elämä taas voittamaan niin jaksaa ehkä ajatella tätä treeniblogiakin.
Treenattu ei olla, paitsi olkkarissa kaukoja ja lenkkipolulla kerran stoppeja, joten treenejä en ole kirjoittanut. Laitoin blogini hetkeksi kokonaan yksityiseksi/pois, koska mua alkuun tuntui häiritsevän sen antama muistutus siitä että treenaamaan pitäisi pystyä vaikka ei pysty, enkä ole sellainen ihminen joka osaisi hehkutella blogissaan onnistumisia, vaikka on itse rikki, joten sen takia pidin taukoa.

Keskenmenoni jälkeen olen miettinyt kovasti koko tammikuun, että mikä on mulle tärkeää ja mitä haluan tehdä ja kirjoitanko treeniblogiakaan enää. Edelleen sitä vielä mietin.
Ainut mitä ei tarvitse miettiä on se, että perheeni on se tärkein, koirat kuuluu perheeseen tietenkin myös. Ja mulla on maailman ihanin ja rakkain perhe.

Koiraharrastus-asiat ovat tuntuneet hyvin pieneltä kaiken tämän muun rinnalla, jopa naurettavilta kaikki nämä minun haaveeni ja tavoitteeni tokossa ja Miilun kanssa.. Kaikki se aika ja panostus. On tullut pohdittua, että meidän nykyinen osaamistaso varmaan pysyisi tokossa samana ilman puoliakaan tuosta treenimäärästä mitä on yrittänyt ja valitettavasti rempallaan olevat asiat taas ei juurikaan enää edisty, tai siltä se on ainakin tuntunut.
Myönnän, en ehkä ole ollut kaikkein positiivisin ajatuksin liikenteessä viime aikoina, heh.

Mutta kaipa se niin pitää ollakin, että ne oikeasti todella tärkeät asiat on ensisijalla ja muut väistää, ainakin hetkellisesti kunnes taas on energiaa muuhunkin kuin töissä käymiseen..

Nyt kerään itseäni ja motivaatiotani aloittaa taas treenit Miilun kanssa, mitäpä sitä valehtelemaan, ei ole ollut kauheasti mitään intoa treenata tai keskittymiskykyäkään asiaan liittyen.
Miilun kanssa sen sijaan olen viimeisen kuukauden aikana kokenut paljon, Miilu on vienyt minua yli 100kilometrin verran lenkille ja piristänyt mieltäni siellä ja olen kokenut, että metsässä voin hengittää ja koira on paremmassa kunnossa kuin koskaan, kiitos lenkkeilyn sekä Tanjan fyssarointien, suuri kiitos Tanjalle-olet aarre!
Kyllä ne treenit tästä jatkuu ja toko-into nousee ja kevät tulee.

Mutta tämä on elämää, välillä se on vähemmän kivaa ja välillä mahtavan perustavallisen onnellista.